top of page
pvalital

Arktisen sirkuksen edellytykset



Saarni Sirkus esiintyy SnowGlow Winterparkissa puolen tunnin ajan joka päivä, aina maaliskuun loppuun asti. Showssa yhdistyvät lappilaiset elementit ja pohjoisuus, luonto, taikuus, tulen ja jään kontrasti sekä tanssin kauneus. Toimitusjohtaja Aarni Pahajoki ja Anna Heinänen kertovat, mitä edellytyksiä arktinen sirkus vaatii.


Saarni Sirkus oli jo pitkään suunnitellut omaa talvista toimintaa, etsien samalla sopivaa paikkaa tapahtumalle. Eräänä päivänä sattuma puuttui peliin, ja Tian Zhangin yhteydenotto johti yhteistyöhön.


Kesäisin ympäri Suomea kiertävä sirkus on nyt talven paikallaan, omassa kotikaupungissaan. Mitä erityistä Rovaniemessä on Saarnin omistajapariskunnalle?

- Rovaniemi on koti. Tykkään kaupungista, koska se on yhtä aikaa sopivan pieni ja sopivan suuri, täältä löytyy kaikki mitä ihminen tarvii, Pahajoki toteaa.

Anna Heinänen jatkaa tunnelmoiden:

- Rovaniemi on monipuolinen, vahvuutenaan luonto, mutta täällä on paljon muutakin. Ei ole väliä kuinka monta kertaa täältä on lähtenyt, aina olen tullut takaisin.


Saarni Sirkuksen faneille on lumisella areenalla luvassa kiertueilta tuttuja kasvoja, mutta myös uusia esiintyjiä. Artistit ovat saapuneet ympäri maailmaa, tuoden mukanaan erilaista osaamista. Mukana on suomalaisia, eteläeurooppalaisia ja afrikkalaisia taiteilijoita, joilla on kaikilla erilaiset lähtökohdat sirkustaiteen ja esiintymisen suhteen. Monimuotoisuus on shown suola.

- Sirkus pyörii koko talvikauden ajan, ja näissä olosuhteissa se on hyvin ainutlaatuista ihan maailmankin mittakaavassa, kertoo Pahajoki.


SnowGlow Winterpark poikkeaa Rovaniemen jouluteemaisista paikoista. Sekä Zhangin että Saarni Sirkuksen yhteisestä visiosta haluttiin rakentaa nimen mukaisesti enemmänkin talvipuisto.

- Meillä voi nauttia talvisista aktiviteeteista ja ihmemaasta, on näyttäviä elementtejä, useampia asioita joita tehdä yhdessä paikassa. Eli konsepti on hiukan erilainen, kertoo Heinänen.


Puisto tarjoaa mm. lapsille mahdollisuuden moottorikelkkailuun, lumimäen laskuun sekä luisteluun.


Ulkolavalla keskellä talvea esiintyvä sirkus on ainutlaatuinen ilmiö


Sirkusesiintyjien näkökulmasta olosuhteet ovat poikkeukselliset. Esiintymisasut ovat talvisesta säästä johtuen hyvin erilaiset kuin kesällä.

- On välttämätöntä huolehtia, että ihmiset pystyvät tekemään sen kaiken fyysisen haastavuuden talvisissa olosuhteissa ja keho pysyy lämpimänä. Esitys rakennettiin sääolosuhteet, turvallisuus ja visuaalisuus edellä, Aarni Pahajoki korostaa.


Avajaisviikon jälkeen edessä on pitkä talvikausi, josta on ennustettu Rovaniemellä matkailijoiden suhteen ennätysvilkasta. Saarni Sirkukselle tämä tarkoittaa noin kolmeasataa esitystä.


Talvipuisto on suunniteltu myös paikallisten kohtaamispaikaksi. Heinänen odottaa erityisesti rovaniemeläisten palautetta:

- Haluamme kuulla mitä paikalliset ovat mieltä, kun Rovaniemi saa tarjontaansa jotain uutta. Puiston idea on olla kohtaamispaikka myös paikallisille, kyseessä ei ole pelkkä turistikohde.


252 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commenti


bottom of page